Tuli vielä tarve kirjottaa tänne ku sytytin kynttilän ja katoin kuvaa mikä on mun seinällä.. Oon siinä mun ukin kans joka kuoli 5 vuotta sitte. Oon siinä kuvas 2 vuotta ja ollaa mummilla ja ukilla. Muistan sen päivän ku eilisen ku oli ukin hautajaiset, ja vaikka siit on jo viis vuotta alan aina itkemää ku siitä puhutaa, oli tilanne mikä hyvänsä. Eikä todellakaa tunnu että siitä on jo viis vuotta. Ku ajattele sitä ku ukki kysy multa ku olin pienempi että haluutko sä nukkuu mummin kanssa ni mä nukun tossa toisessa huoneessa? Ja aina tietysti halusin nukkuu mummin kans. Miks en ikinä voinu nukkuu ukin kanssa? Ei sille enää voi mitää.. mut se tuntuu pahalta näin jälkeepäin. Ajattelin aina pienenä ku kaverin mummi kuoli että no ompas iso juttu, eikä sitä tajuu ennenku oma läheinen kuolee.. Tää henkilö on mun äitin isä, on mun isänki isä kuollu mutten ikinä nähny sitä ja en haluu pitää mun isääkää mitää yhteyttä joten en haluu puhuu siitä enempää. Mut oon kiitollinen et mummi on vielä elossa. Ikinä ei tiiä mikä päivä on viimenen. Ottakaa elämästä kaikki irti, niitten läheisten kanssa ketkä on teille oikeesti tärkeitä, ennen ku se on liian myöhästä. En ehkä sano tätä tarpeeks usein mut uskon et jos joku lukee tän ni tietää et tarkotan niitä ku sanon et en sano tätä tarpeeks usein mut rakastan teitä ja ootte ihania! Haluun kertoo sen teille koska en sanonu sitä ukille, ja nyt tekisin melkein mitä vaan, et saisin kertoo tän sille. No joka tapauksessa.. ukki; oot mielessä joka muistossa, elät mun kans jokaisessa hetkessä enkä ikinä unoha sua, ja vaikka en kerenny sanoo näitä asioita sulle ni tarkotan joka ikistä sanaa ja tää kaikki tulee suoraa sydämestä, miks mä muuten itkisin ja ikävöisin sua? Rakastan sua, lepää rauhassa! Sun muistolle! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti